tiistai 29. tammikuuta 2013

Pannunalunen

Päässäni kehitteillä olevat projektit kasvavat eksponentiaalisesti sitä mukaa kun vanhoja valmistuu. Lista on tällä hetkellä jo niin pitkä, että osan olen unohtanut, mutta siitä huolimatta uusia tulee jatkuvalla syötöllä. Tähän väliin minun oli kuitenkin pakko toteuttaa jo ennen joulua mielessä muhinut tekele pannulapuista, jotka näin eilen tein- blogissa. Joskus on "isompien" töiden väliin saatava pieni hengähdystauko ja tehdä jotain, mikä valmistuu nopeasti. Ja tämä oli sitä parhaimmillaan! Yhden lappusen tekemiseen meni n.15 minuuttia, siispä tein suoraa kyytiä kolme "hiutaletta". Itsehän valitsin hieman vähemmän jouluiset värit, koska en omista valkoista matonkudetta, mutta hyvin toimivat nämäkin, eipähän lika näy näissä yhtä herkästi..

On se jännä huomata, mitä kaikkea sitä pystyy matonkuteistakin tekemään. Kokonaista mattoa en näistä kyllä jaksaisi virkata kuten monet tuntuvat nykyisin tekevän, mutta yhden korin voisin vanhojen aikojen muistoksi yrittää väkertää jossain välissä. Kenties kutimille suunnatun koppasen.. Katsotaan. Nyt annan kuitenkin sormieni levätä tästä "virkkuu-urakasta" ja nappaan tutut ja turvalliset bambu-puikot kätösiin ja käperryn sohvannurkaan seuraavan käsityön kimppuun...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!